Netta Malinen meloi 1000 metrillä viidenneksi EM-kisoissa

9.6.2018


Netta Malinen nappasi uransa parhaan arvokilpailusijoituksen, kun hän meloi viidenneksi kajakkiyksiköiden 1000 metrillä EM-kilpailuissa Belgradissa.

Malinen pääsi alussa hyvin rintamaan kiinni ja meloi sen jälkeen vauhdinjaollisesti tasaisen vahvasti.

– Hyviä fiiliksiä viides sija herättää. Vetona oli onnistunut. Kärki oli nyt sen verran lähellä, etten jäänyt kenenkään aaltoihin, vaan pystyin vetämään niin sanotusti puhdasta linjaa koko ajan. Varmaan oli tämänhetkiseen omaan tasoon aika lailla nappisuoritus. Olen tyytyväinen, Malinen sanoi.

Malinen meloo EM-vesillä vielä 5000 metrin kilpailun.

– Mahdollisimman hyvää sijoitusta lähden hakemaan. Kovaa liikkeelle ja kovempaa maaliin, Malinen sanoo hymyillen.

Pauliin Polet jatkoi hyviä suorituksiaan 200 metrillä, jossa hän oli välierässään seitsemäs ja pääsee melomaan B-finaalissa myös sillä matkalla. Edellispäivänä hän selvitti jo tiensä 500 metrillä B-finaaliin, joka sekin melotaan EM-kilpailuiden päätöspäivänä sunnuntaina.

Suomalaisista Niklas Vettanen oli 200 metrillä alkuerässään kuudes, eikä välierä valitettavasti tällä kertaa tuonut onnistumista: kahdeksas sija ja kilpailut päättyivät siihen.

Tulokset

 

Liitteet

  • 66.pdf (264 kB)
    K1 1000 m tulokset