Vettasella epäonnea, Poletin MM-kisoille hyvä päätös

26.8.2018


Niklas Vettanen oli välieränsä yhdeksäs ja Pauliina Polet välieränsä kahdeksas 200 metrillä ratamelonnan MM-kilpailuissa Montemor-o-Velhossa, eivätkä selvinneet finaaleihin. Vettasella oli kosolti epäonnea, Poletille kakkosmatka jätti positiiviset mietteet.

– Olin lämmittelemässä ja jalkapuu päätti sanoa itsensä irti, siitä meni remmi ja kiinnitys. Yritimme sitä fiksailla, että pääsisin linjaan. Aika kiireellä hipsin linjaan, ekat parikymmentä metriä meni varmaan ihan hyvin, mutta vierestä lähdettiin todella kovaa. Itselläni oli pieni puuskutus päällä, ei ollut herkkää ja kun jalkapuu ei toiminut vieläkään, homma kertaantui, Vettanen kertasi.

– Harmittaa tottakai, kai noita sattuu. Huonoon paikkaan osui, Vettanen harmitteli.

Pauliina Polet ylsi päämatkallaan 500 metrillä B-finaaliin, 200 metrillä tuli välierässäkin hyvä onnistuminen.

– Ihan hyvä veto. Startin osalta ehkä jopa paras mitä täällä on tullut. Lopussa ei ollut ihan samanlaista puhtia kuin eilen, mutta kokonaisuuteen olen tyytyväinen. On ollut hyvä viikonloppu, vaikka edelleenkin harmittaa 500 metrin B-finaali, kokonaisuudessaan hyvä viikonloppu ja saa olla tyytyväinen, Polet sanoi.

Hän on kehittynyt melojana tällä kaudella uudelle tasolle, josta on hyvä jatkaa työtä edelleen.

 – Varmaan nopeusjutuissa ja räjähtävyydessä, että saa kiihdytykset saa koviksi ja riittävän kovan maksimivauhdin, josta on sitten helppo lähteä vetämään rennosti eteenpäin. Niiden samojen asioiden hiomista varmasti jatketaan, pohjakunto alkaa olla aika kohdillaan. Kun saa nuo pienet jutut toimimaan, varmasti tulee hyvä, Polet sanoi.

Malinen 19:s, Nykänen 22:s 5000 metrillä

MM-rupeaman päätteeksi melottiin 5000 metrin matkat, joilla suomalaisista Netta Malinen oli 19:s ja Miika Nykänen 22:s.

–  Pystyi nyt kisaamaan paremmin kyynärvarsien puolesta kuin esim. EM-kisoissa, eli tehdyt välineratkaisut olleet oikeita. Taktisesti, ja toki fyysisestikin, opittavaa vielä riittää, mutta ero kärkeen ja top10 -aikoihin silti ihan rohkaiseva, Malinen mietti.

–  En vaan ole startissa/kiihdytyksessä tällä hetkellä tarpeeksi nopea ja jäin nyttenkin alussa jalkoihin. Löysin kuitenkin hyvän väylän missä vetää ja olin kärkiryhmän tuntumassa ekassa kaarteessa. Sitten jäin aaltoon ja en vaan tänään pystynyt taistelemaan tarpeeksi, osaltaan johtui siitä että jalkapuun remmi oli kiilautunut ohjaus kepin väliin ja en pystynyt kunnolla ohjaamaan, ja kun aallokko oli aikamoinen niin homma ei vaan toiminut tänään, mutta koko suoritus ei ainoastaan tuohon ohjaukseen kaatunut vaan oli yhtä paljon myös miehestä itsestään kiinni tänään. Tulokseen en ole tyytyväinen ja MM-kilpailut kaikkinensa aika iso pettymys, Nykänen suuntasi katsettaan eteenpäin.

Videohaastattelut

Tulokset