Niklas Vettanen 12:nneksi EM-ratamelonnassa

16.7.2017 Yleinen

Niklas Vettanen meloi viikonlopun parhaan vetonsas B-finaalissa (arkistokuva: Lauri Heino)
Niklas Vettanen meloi viikonlopun parhaan vetonsas B-finaalissa (arkistokuva: Lauri Heino)

Niklas Vettanen päätti suomalaissuoritukset ratamelonnan EM-kilpailuissa Bulgarian Plovdivissa melomalla kajakkiyksiköiden 200 metrillä B-finaalissa kolmanneksi. Hänen loppusijoituksensa oli siis 12:s.

– Hyvä, varma veto. Viikonlopun parasta, jaksoin hyvin loppuun asti painaa, Vettanen iloitsi.

Ennen MM-kisoja Vettanen keskittyy hiomaan 200 metrin kisavauhdin huippuunsa.

–  Levon määrä kasvaa ja maksimitehoisten harjoitusten määrä kasvaa, tulee enemmän sellaista siksakkia: kovaa, hiljaa ja sitten taas kovaa, Vettanen linjasi.

Valmennuspäällikkö Petteri Pitkänen oli tyytyväinen Vettasen suoritukseen, jota hän piti miehen kauden parhaana suorituksena.

–  200 metrillä täällä oli todella kova taso, ei puuttunut periaatteessa ketään. Euroopan ulkopuolelta ei tule tällä hetkellä oikeastaan ketään, joka pystyy tuohon rintamaan tunkemaan, Pitkänen sanoi.

Suomalaisittain Jeremy Hakasen ja Miika Nykäsen kaksikosta 1000 metrillä odotettiin paljon enemmän kuin yhdeksäs sija alkuerässä oli. Hakanen on tuntenut olonsa Plovdivissa voimattomaksi. Pauliina Polet ja Joona Mäntynen vetivät taas oman tasonsa mukaisesti. Kokonaisuutena Pitkänen on tyytyväinen siihen, missä suomalaiset MM:iä kohti mentäessä ovat.  
– Seuraava viikko on ihan palauttava viikko, sen jälkeen tulee viimeinen viiden viikon pätkä kohti MM:iä. Olen todella luottavainen tästä eteenpäin. Kun saamme tuon viimeisen pätkän hyvin tehtyä, olemme varmasti kauden parhaassa vireessämme, Pitkänen sanoi.
EM-kisojen osalta anti oli monelta osain positiivinen.

 – Täällä melomaan pystyneet olivat taas parempia kuin keväällä. Kaksikon osalta sekä pojat että minä tiedämme, miten hyvin homma on mennyt viime viikoilla ja täällä vielä ennen kisoja, lisäksi ne maailmancupin hyvät vedot taustalla. Ei täällä tapahtunut itseluottamusta nakertanut . Kun Jeremy tuosta tokenee, todella hyvillä raiteilla ollaan kaksikonkin osalta, Pitkänen sanoi.

Tulokset:

Plovdiv, Bulgaria:

Ratamelonnan EM-kilpailut, 3. päivä:

Miehet, K1 200 m, B-finaali: 1) Pawel Kaczmarek Puola 34,840, 2) Timo Haseleu Saksa 34,960, 3) Niklas Vettanen Suomi 34,990. Vettanen K1 200 m lopputuloksissa 12:s.