Toimintasuositukset melonta- ja soutuseuroille - julkaistu 15.4.2020

15.5.2020

Olemme koonneet melonta- ja soutuseuroille Suomen hallituksen linjausten, Aluehallintoviraston määräysten ja THL:n suositusten mukaiset toimintasuositukset koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Nämä suositukset ovat voimassa toistaiseksi.

Toimintasuositukset melonta- ja soutuseuroille koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi  
Melonta- ja Soutuliiton tiedote 15.4.2020

 

Toimintasuositukset

Suomen hallitus on linjannut valtion ja kuntien liikunta-, harraste- ja kokoontumistilat suljettaviksi ja suosittelee yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden sekä uskonnollisten yhteisöjen toimivan samoin. Yli kymmenen henkilön kokoontumiset ovat kiellettyjä. Linjaukset ovat voimassa 13.5.2020 saakka. Melonta ja Soutuliitto kehottaa melonta- ja soutuseuroja noudattamaan Suomen hallituksen ja viranomaisten määräyksiä ja ohjeistuksia.

Melonta- ja Soutuliitto suosittelee, että seurat luopuisivat toukokuun loppuun asti kaikesta järjestetystä toiminnasta. Seurojen yhteiskäyttötiloja; kuntosaleja, pukuhuoneita ja harjoitustiloja ei tule käyttää. Veneiden ja kajakkien noutaminen ja palauttaminen venevajasta ja ulkoaitauksesta on mahdollista erityistä varovaisuutta noudattaen ja vesillä tapahtuva omatoiminen harjoittelu on mahdollista, kun vältetään lähikontakteja.

Koronaviruksen leviämisestä pinnoilta ja esineiden välityksellä ei ole olemassa tarkkaa tietoa. THL:n mukaan tartuntariski pinnoilta on pieni, mutta mahdollinen. Suosittelemme kuitenkin varovaisuusperiaatetta tartuntariskin minimoimiseksi. Riskiryhmiin kuuluvien henkilöiden tulee noudattaa kaikessa toiminnassaan erityistä varovaisuutta. 

Kelluntaliivien ja aukkopeitteiden yhteiskäyttö saatta levittää virusta ja sitä tulee välttää. Ensisijaisesti tulisi käyttää henkilökohtaisia varusteita. Ellei tämä ole mahdollista seura voi antaa tai vuokrata liivejä ja aukkopeitteitä jäsenilleen yksityiskäyttöön määräajaksi. Yksityiskäytössä olevia varusteita tulisi säilyttää kotona ja henkilöiden, joille varusteita on luovutettu käyttöön tulisi huolehtia varusteiden puhdistamisesta ja huoltamisesta.

 

Toimintasuositukset seuroille koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi

·       Ohjattua toimintaa, kuten retkiä tai koulutustilaisuuksia ei tule järjestää huhti-toukokuun aikana

·       Omatoiminen, vesillä ja ulkona tapahtuva harrastaminen ja harjoitteleminen voi jatkua 

·       Seuran vajasta tai ulkovarastosta voi noutaa ja palauttaa kanootin tai veneen sekä muut varusteet 

·       Seurojen kuntosaleja, pukuhuoneita ja harjoitustiloja ei tule käyttää

·       Kaikkia mahdollisia lähikontakteja pitää välttää

·       Käytetään mahdollisuuksien mukaan omaa kalustoa ja varusteita 

·       Suositellaan välttämään kelluntaliivien ja kajakkien aukkopeitteiden yhteiskäyttöä

·       Yhteiskäyttöhanskoja, pyyhkeitä tai kaluston kuivausrättejä ei pidä käyttää 

·       Suositellaan huolellista käsien pesemistä saippualla ennen seuran kaluston käsittelemistä ja kaluston käsittelemisen jälkeen

·       Suositellaan melojen ja airojen kädensijojen puhdistamista jokaisen käytön jälkeen 

·       Sairaana ei saa tulla seuran tiloihin, eikä käyttää seuran kalustoa 

·       Kokoukset ja tapaamiset tulee järjestää mahdollisuuksien mukaan etäkokouksina 

 

Kevään ja alkukesän toiminta ja tapahtumat

Organisoitu toiminta alkaa melonta- ja soutuseuroissa yleensä toukokuussa. Tällöin alkavat ohjatut harjoitukset, retket, lajitutustumiset, kunto- ja kilpatapahtumat, melonnan alkeiskurssit ja muu koulutustoiminta. Toukokuun tapahtumille suositellaan etsimään uusi järjestämisajankohta loppukesälle. Joissain tapauksissa on harkittava tapahtuman perumista tai siirtämistä seuraavaan vuoteen.

Koronatilanteen kehittymistä on vaikea ennustaa. On mahdollista, että kokoontumis- ja liikkumisrajoituksia aletaan touko-kesäkuussa purkamaan, jolloin alkukesällä päästäisiin takaisin normaaliin seuratoimintaan. On myös mahdollista, että pandemia pitkittyy ja rajoitukset jatkuvat heinä-elokuulle, jolloin tapahtumia ei ole mahdollista järjestää, eikä seuratoiminta pääse käynnistymään koko kesänä. Seuraamme tilannetta ja päivitämme toimintasuosituksia kun saamme uutta tietoa ja viranomaisohjeita. 

 

THL:n suositukset

Uusi koronavirus tarttuu ensisijaisesti pisara- ja kosketustartuntana, kun henkilö yskii tai aivastaa. Pintojen osuus viruksen leviämisessä ei nykytiedon mukaan ole merkittävä. Koronavirukset ovat rakenteeltaan sellaisia, että ne eivät säily tartuttavina pinnoilla pitkään, etenkään vaihtelevissa lämpötiloissa. 

Vaikka hyvin herkin laboratoriomenetelmin koronavirusta löytyisi pinnoilta, tämä ei tarkoita, että virus tarttuisi tehokkaasti pintojen välityksellä. Tavanomaiset siivousaineet tehoavat hyvin koronavirukseenkin.

Pintojen kautta tarttumisen riski on olennainen lähinnä sairaalassa, missä on paljon sairaita ja oireilevia potilaita. Kotioloissa pätevät samat ohjeet kuin muidenkin tautien kohdalla: siivotaan jälkiä aktiivisesti ja vältetään esimerkiksi samojen pyyhkeiden käyttämistä.

Lähde: THL verkkosivut 14.4.2020

 

Suomen hallituksen linjaukset

Hallituksen suositukset lähikontakteihin

Tartuntojen vähentämiseksi tulee myös rajoittaa ei-välttämätöntä toimintaa, kuten lähikontakteja harrastetoiminnassa ja muulla vapaa-ajalla.  Erityisen tärkeää tämä on riskiryhmiin kuuluvien suojelemiseksi. Kansalaisten tulee noudattaa erityistä harkintaa ja varovaisuutta riskiryhmien kanssa asioidessa. Riskiryhmiin kuuluvat ikääntyneet tai perussairaat.

Lähde: Valtioneuvoston tiedote 12.3.2020

Hallituksen linjaus harrastetilojen sulkemiseksi

Suljetaan valtion ja kuntien museot, teatterit, Kansallisooppera, kulttuuritalot, kirjastot, kirjastoautot, Kansallisarkiston asiakas- ja tutkijasalipalvelut, harrastustilat ja -paikat, uimahallit ja muut urheilutilat, nuorisotilat, kerhotilat, järjestöjen kokoontumistilat, vanhusten päivätoiminta, kuntouttava työtoiminta ja työkeskukset. Suositellaan yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden sekä uskonnollisten yhteisöjen toimivan samoin. 

Lähde: Valtioneuvoston tiedote 16.3.2020

 

Aluehallintovirastot ovat Suomen hallituksen linjauksen mukaisesti asettaneet seuraavat määräykset:

Aluehallintovirastot ovat 17.3.2020 antaneet määräykset, joiden mukaan oppilaitokset suljetaan ja yli 10 hengen yleiset kokoukset ja yleisötilaisuudet kielletään. Toimenpiteiden tarkoitus on uuden koronaviruksen aiheuttaman epidemian rajoittaminen. Määräykset ovat voimassa 18.3.-13.4.2020 välisen ajan ja korvaavat 13.3.2020 annetut määräykset.

Lisäksi aluehallintovirastot määräävät, että julkiset kokoontumiset rajoitetaan kymmeneen henkilöön. Määräykset korvaavat perjantaina 13.3. annetut aluehallintovirastojen päätökset yli 500 hengen yleisötilaisuuksien kielloista.

Aluehallintovirastojen määräykset koskevat kaikkia manner-Suomen kuntia ja ovat voimassa 18.3.-13.4.2020 välisen ajan.

Kunkin aluehallintoviraston alueelleen antama määräys perustuu tartuntatautilain (1227/2016) 58 §:n mukaisiin toimenpiteisiin, joilla ehkäistään uuden koronaviruksen aiheuttaman infektion leviämistä ja sen ihmisille ja yhteiskunnalle aiheutuvia haittoja.

Aluehallintovirastojen määräykset on annettu yleistiedoksiantona. Tiedoksiannot löytyvät verkkosivuillamme osoitteesta http://www.avi.fi/web/avi/yleistiedoksiannot

Aluehallintovirastot varautuvat siihen, että päätösten voimassaolon umpeutuessa saattaa olla tarve harkita uusia vastaavia päätöksiä. Aluehallintovirastot seuraavat aktiivisesti tilanteen kehittymistä alueillaan ja tekevät tilanteen mukaiset päätökset määräysten jatkamisesta.

Lähde: Aluehallintoviraston tiedotteet 8.4.2020

Oikeusministeriö – Kysymyksiä ja vastauksia koronasta ja kokoontumisista