Dietrich B-finaalin toinen ja Vettanen C-finaalin kuudes Duisburgissa

22.5.2016

Suomen Melonta- ja Soutuliiton tiedote 22.5.2016

Dietrich toinen B-finaalissa ja Vettanen kuudes C-finaalissa Duisburgissa

Melonnan maailmancupin osakilpailu Duisburgissa päättyi sunnuntain finaaleihin. Suomalaismelojille finaalipäivä päätti tiukan kisaviikon, joka alkoi Euroopan olympiakarsinnoilla ja jatkui edelleen maailmancupin kilpailulla.

Niklas Vettanen taisteli yksikön 200 metrin C-finaalissa sijoista 19-27. Vettanen meloi C-finaalin kuudenneksi. C-finaalin voiton vei Australian Stephen Bird.

Miesten yksikön 500 metrillä Miika Dietrich päätti kisaviikon hyvään B-finaaliin. Hän taisteli B-finaalin voitosta Tunisian Mohamed Ali Mrabetin kanssa ja sijoittui lopulta toiseksi. Dietrichin loppusijoitus siis 500 metrin matkalla oli 11.

”Miikan 500 metrin finaaliveto oli onnistunut ja positiivinen päätös hieman haastavalle viikolle. Hyvä suoritus antaa hyvät matkaeväät ensi viikonlopun maailmancupiin. Niklaksen finaali oli kohtuullinen suoritus, vaikka viiden päivän kilpailuputki jo hieman painoikin. Kuitenkin Niklaksen osalta on ollut hienoa huomata, että ero kärkeen on saavutettavissa”, kertoo melonnan valmennuspäällikkö Petteri Pitkänen.

Suomalaismelojien kilpailukausi jatkuu jo tulevana viikonloppuna 27.-29.5. Tsekin Racicessa kilpailtavassa maailmancupin osakilpailussa ja edelleen juhannuksena Moskovassa kilpailtavissa EM-kilpailuissa.

Tulokset:
Melonnan maailmancup, Duisburg:

K1, 200m
C-finaali: 1) Stephen Bird Australia 34,838… 6) Niklas Vettanen Suomi 35,572

K1, 500 m
B-finaali: 1) Mohamed Ali Mrabet Tunisia 1.40,929, 2) Miika Dietrich Suomi 1.41,168

Tulokset: http://results.imas-sport.com/kanuduisburg/regatta.php?competition=wettkampf_142

Ratamelojien urheilijaprofiilit: http://www.melontajasoutuliitto.fi/maajoukkue/ratamelonnan-valmennusryhmatoimi/urheilijaprofiilit/

Lisätietoja:
Ratamelonnan valmennuspäällikkö Petteri Pitkänen  +358 400 355 523