OKM tukee freestylemelonnan olosuhteiden kehittämistä

22.6.2017

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 21 000€ avustuksen freestylemelonnan olosuhteiden kehittämiseen tähtäävään tutkimushankkeeseen. Hankkeen tavoitteena on luoda toteutusmalli freestylemelonnan suorituspaikan rakentamiseen. Hankkeen lopputuloksena syntyy rakentamisopas.

Tutkimuskohteina ovat sekä uuden paikan rakentaminen että olevassa olevien koskien muokkaaminen paremmin freestyleharrastajaa palveleviksi. 

Melonnan olosuhteiden kehittämiseen on tehty useita oppaita. Uusin on vesiliikuntakeskusten RT-kortti (2015). Lisäksi on tehty esimerkiksi opas vesiretkeilyreittien suunnitteluun ja rakentamiseen (2013) sekä Vesistöt liikuntapaikkoina -opas (2006). Näissä oppaissa ei kuitenkaan ole toteutusmallia ja rakennusohjeistusta koskimelonnan suorituspaikkojen rakentamiseen. Kansainvälisesti on toteutettu useita onnistuneita kohteita, mutta varsinaista rakentamisen opasta ei kansainvälisestikään ole tuotettu. 

Hanke käynnistyi 20.6. ohjausryhmän kokoontumisella. Oppaan tulisi olla valmis vuoden 2018 loppuun mennessä.
Hankkeelle haetaan määräaikaista työntekijää.
 

Hankkeen ohjausryhmä

Jyri Hämäläinen, ohjausryhmän puheenjohtaja, lajipäällikkö, Melonta- ja Soutuliitto
Erja Metsäranta, OKM:n edustaja
Marika Orava, Vantaan Kaupunki, vesihuollon suunnittelupäällikkö
Jukka Ollikainen, Arkkitehti, lajiedustaja
Marjaana Risku, Melonta- ja Soutuliitto toiminnanjohtaja

Urheilija-asiantuntijaksi on nimetty Tuomas Kaukola, lajiasiantuntijaksi Kari Nykänen
Hankkeen koordinaattorina toimii Kai Lindqvist