Sulkavalla soudetaan jo 50. kertaa

4.7.2017

Sulkavan Soudut järjestetään tulevana viikonloppuna jo 50. kertaa. Partalansaaren kiertää Juhlasouduissa tuhannet soutajat.

Sunnuntaiaamu 14. päivänä heinäkuuta vuonna 1968 oli pilvinen, tuulinen ja sateinen. Hakovirran lossin luo oli aaltoilevan linjaan asettunut 21 venettä. Veneet oli tarkastettu ja todettu sääntöjen mukaisiksi. Kilpailijoita oli kaikkiaan 38. Heistä neljä souti yksin. Maaliin tuli 36 soutajaa. Kaikki alittivat 12 tunnin rajan. Veneentekijä Kauko Miettisen pitkään elänyt unelma Partalansaaren ympärisoudusta oli toteutunut.

Saimaan rannalla ikänsä asunut Miettinen oli kuullut jo lapsena, että joku oli tuon saaren ympäri soutanut. Asia jäi miestä vaivaamaan sen verran, että veneentekijäksi
isänsä opissa varttunut mies teki veneen, laittoi lehteen ilmoituksen soudusta ja lupasi voitta-
jalle veneen. Näin pienen pojan unelmasta tuli totta. Sulkavansoudut olivat syntyneet.

Testi: Pirjo Orrenmaa, Melonta ja Soutu 4/2016

Vuonna 1968 alkanut Sulkavan soututapahtuma on kasvanut viiden vuosikymmenen aikana urheilun ja liikunnan suurtapahtumaksi. Parhaimmillaan Partalansaaren kiersi ympäri yli 10 000 soutajaa. Juhlavuonna tuhannet soutajat osallistuvat Suursoutuihin.

Nelipäiväiset Juhlasoudut tarjoavat ohjelmaa koko soutukansalle

Sulkavan Suursoudut järjestetään 6.-9.7.2017. Neljän päivä aikana soudetaan Partalansaaren ympäri kilpaa tai osallistutaan kaksipäiväiseen retkisoutuun, jossa matka taitetaan soutaen tai meloen. Pienveneiden ja kirkkoveneiden lisäksi tapahtumassa soudetaan erikoisveneillä sekä melotaan kanooteilla ja kajakeilla.

Suursoudut alkavat torstaina retkisoudun kahdella lähdöllä. Ensin vesille lähtevät pienveneet, erikoisveneet, kanootit ja kajakit ja tunnin kuluttua kirkkoveneet.

Perjantaina tunnelmaa tarjoaa tapahtuman suurin lähtö eli kirkkoveneiden yösoutu, jossa on odotettavissa tiukkaa taistelua kärkipään sijoituksista ja reittiennätyksistä.

Lauantaina ensimmäisenä starttaavat yksinsoutajat. Heidän peräänsä lähtevät parisoutu- ja vuorosoutuveneet sekä kirkkoveneet. Lauantain lähdöissä ratkaistaan myös pitkän matkan Suomen mestaruudet. Lauantaina on myös 30 kilometrin lähtö kirkko-, pien- ja erikoisveneille sekä kanooteille ja kajakeille. 

Sulkavan Soutustadionilla on koko tapahtuman ajan myös oheisohjelmaa. 

Tapahtuman suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Sulkavan Suursoudut osa Suomi100 -juhlavuotta

Sulkavan Suursoudut on osa Suomen itsenäisyyden juhlavuoden Suomi100 -juhlaohjelmaa. Juhlavuoden teema ”Tehdään yhdessä” toteutuu hienosti Sulkavan Suursouduissa. 

Lue lisää: http://www.suursoudut.fi