Suomalaiskaksikko valmiina huipentamaan kautensa soudun MM-kilpailuissa

19.9.2017

Robert Ven ja Eeva Karppinen edustavat Suomea soudun MM-kilpailuissa. Kuvassa kaksikko viimeistelyleirillä Hämeenlinnassa, kuva: Heidi Hautamäki
Robert Ven ja Eeva Karppinen edustavat Suomea soudun MM-kilpailuissa. Kuvassa kaksikko viimeistelyleirillä Hämeenlinnassa, kuva: Heidi Hautamäki

Suomalaissoutajat Robert Ven ja Eeva Karppinen ovat olleet jo muutaman päivän Floridassa, jossa MM-kilpailut käydään ensi viikolla Sarasotassa. Kaikki on Suomen joukkueella kunnossa, sanoo soudun valmennuspäällikkö Ilona Hiltunen.

Suomalaiset ovat säätäneet veneet ja treenanneet sekä totutelleet lämpöön.

–  Kuuma on, mutta pikkuhiljaa siihen alkaa tottua. Kisapaikka on vielä hyvin keskeneräinen. Rakentaminen viivästyi hurrikaanin takia, mutta kovin näyttävät ahkeroivan että valmista tulisi, Hiltunen sanoo.

Viimeistelyleiri Hämeenlinnassa ja muutenkin huippukuntoa on kaivettu suunnitelmien mukaan esiin.

– Tekniikkaan on keskitytty ja yritetty sieltä hioa pieniä juttuja, tuoda huippukunto esiin. Odotan hyviä suorituksia. Uskoisin, että kesän parhaat suoritukset tulevat MM-kisoissa. Sijoitukset ovat sitten mitä ovat, Hiltunen sanoo.

Molemmilla yksikkösoutajilla on kaikki edellytykset tehdä kauden parhaat suorituksensa kauden pääkilpailuissa.

– Kaikki mennyt ihan hyvin. Pitkä kausi, joten odotan jo, että pääsee kisaamaan. Paljon vaihtelua ollut reeneissä, koitetaan saada ne parhaat vedot näihin kisoihin, Ven sanoi.

Eeva Karppinen on samoilla linjoilla.

– Fiilis on hyvä, ja ollaan päästy vesille hyvin. Kuumuuteen yritetty sopeutua, mutta pitkät treenit tuntuvat vähän raskailta. Viimeistelytreenit tehdään vielä huomenna (tänään tiistaina) ja sen jälkeen alkaa kisaan keskittyminen, Karppinen sanoi.

Lisätietoja:

Ohjelma ja muuta infoa kisasivuilla: http://wrch2017.com/