Freestylemelonnan EM-kilpailut jatkuivat naisten ja alle 18-vuotiaiden poikien alkuerillä

17.8.2018

Tiedote             17.8.2018

Suomen melonta- ja soutuliitto ry, freestylejaosto.

Freestylemelonnan EM-kilpailut jatkuivat Bratislavassa

Toisena päivänä Bratislavan EM-kilpailuissa melottiin naisten ja alle 18-vuotiaiden poikien alkuerät. Paula Varonen sijoittui kahdenneksitoista, 23 naisen joukossa. Ensi kertaa arvokilpailuissa meloneista junioreistamme Miika Sorjonen meloi sijalle 12 ja Tuisku Äänismaa sijalle 19. 

- Ensimmäiseen surffiin olen ihan tyytyväinen. Toisessa surffissa en saanut pidettyä keskittymistä samalla tasolla ja paketti levisi, Varonen kommentoi kahta 45 sekunnin kisasuoritustaan alkuerissä. 

- Ensimmäinen surffi oli ihan hyvä, siinä oli varmasti paras voltti mitä olen Cunovon radalla tehnyt, mutta loput surffista meni vähän sekaisin ja aika loppui kesken. Olen tyytyväinen split wheeleihin, en ole niitä aikaisemmin tehnytkään. Aikaa kului kuitenkin liikaa ja harjoitusten onnistuneet suoritukset pitäisi pystyä tuomaan kisoihin. Hauskaa kuitenkin oli, kertoo 16-vuotias Äänismaa.

Huomenna melotaan kaikkien sarjojen semifinaalit, mikä on Visa Rahkolan mukaan lähes poikkeuksetta kilpailujen kovatasoisin vaihe. Semifinaaleissa kahdesta suorituksesta vain parempi huomioidaan, mikä vaikuttaa lähes jokaisen melojan taktiikkaan.

- Oma taktiikkani on yksinkertaisesti ”tulos tai ulos”. Vaihdan kisarunin muutamasta vaihtoehdostani kaikkein vaativimpaan. Semifinaalipaikan varmistuttua iso taakka tipahti olkapäiltä ja voin meloa semit rennommalla fiiliksellä. Henkilökohtaisesti minulla ei ole enää mitään hävittävää ja uskon sen poikivan myös parempia suorituksia. Uskon viimeisen finaalipaikan irtoavan 1300 pisteen runilla,  enkä pidä sitä itselleni missään nimessä mahdottomuutena, vaikka se vaatiikin lähes virheettömän suorituksen, Rahkola sanoo.

 Huomenna, lauantaina ainoana suomalaisena finaalipaikkaa EM-kilpailuissa tavoittelee Visa Rahkola miesten sarjassa kello 16.00.

Kilpailuaikataulut: http://canoebratislava.sk/#schedule

Kisajoukkueen tunnelmia maajoukkueen kotisivuilta: freestylemelonta.blogspot.fi

Tuoreimpia päivityksiä myös maajoukkueen facebookista: https://www.facebook.com/freestylekayakinteamfinland/

Lisätiedot:  Lajipäällikkö  Jyri Hämäläinen, 040 548 1663