Ratamelojien mielenkiintoinen kesä alkaa Puolan Poznanista

23.5.2019


Suomen kuuden hengen ratamelontajoukkue aloittaa maailmancup-kautensa Puolan Poznanissa, jossa käydään iltapäivällä ensimmäiset alkuerät.

Naisista Pauliina Polet ja Netta Malinen melovat kajakkikaksikon 500 metriä sekä kumpikin yksiköllä sekä 200 ja 500 metriä. Miehistä Jeremy Hakala ja Miika Nykänen melovat kaksikon 1000 metriä.

– Jeremyllä on ollut hyvinkin ehjä kevät. Aika varovaisesti on menty harjoituksellisesti kevät, joten kilpailukykyisyyden ruuvin kiristämistä on vielä rutkasti kesälle jäljellä. Miika satutti polveaan ensimmäisellä Puolan-leirillämme jalkapallopelin törmäystilanteessa, mutta hän palasi treenivahvuuteen viimeiselle Puolan-leirillemme ja pystyy melomaan. Viimeisen kuukauden harjoittelu on ollut jotain muuta kuin mitä se optimitilanteessa olisi ollut. Siksi otimme varman päälle, että melotaan Puolassa vain yksi matka, ratamelonnan valmennuspäällikkö Petteri Pitkänen sanoo.

Muista suomalaismiehistä Joona Mäntynen ja Otto Sivula kilpailevat yksikön 200 ja 500 sekä kaksikon 200.

– Joonalla on tähän saakka ollut päämatkana 500 metriä, mutta hyvin pienellä nopeuspuolen painotuksella 200 metriä meni kohtuullisesti. Otto on 19-vuotiaana nuori kaveri, joka olisi nelikön 500 metrillä Duisburgissa, jos pystymme sen melomaan. Yksikkötasolla hän hakee kokemusta, mutta kaksikon 200 metriä Joonan kanssa varmasti menee ihan mukavasti, Pitkänen sanoi kauden avaustunnelmia.

Ratamelojien pääkilpailut ovat MM-kilpailut Unkarin Szegedissä 21. –25. elokuuta. Tälle kaudelle ratamelonnan kansainvälisissä kilpailuissa alkuerät ovat aiempaakin isommassa roolissa.

– Aina mennään kolmeen välierään, aiemmin ollut neljää välierää. Se tarkoittaa, että kilpailu muuttaa jonkun verran luonnettaan, sillä alkueristä karsitaan jo aika rajulla kädellä pois välieriin menijöitä. Alkuerissä pitää olla neljän joukossa, että on välierissä. Jos välieriin pääsee, on automaattisesti jossain finaalissa. Alkuerän tärkeys korostuu aika lailla, Pitkänen sanoo.

Malinen: ”Kaksikko on tuonut mukavaa uutta lisämaustetta kevääseen”

Malisen harjoituskausi on ollut kokonaisuutena ja monelta osin onnistunut, mutta keväällä on ollut ongelmia palautumisen kanssa.

– On ollut aiempiin vuosiin verrattuna aika erilainen kevät, kun on tullut niin paljon matkustelua ja sopeutumista eri treenipaikkoihin. Osittain siitä varmaan kroppa meni sekaisin jossain vaiheessa. Mutta nyt suunta tuntuisi olevan parempaan päin, joitakin oikeinkin hyviä treenejä on saanut tehtyä viime viikkoina, Malinen tuumi.

Malinen pääsee kilpailemaan tänä vuonna maailmancupeissa myös kaksikossa Pauliina Poletin kanssa.

– Kaksikko on sujunut pääsääntöisesti oikein hyvin ja tuonut myös mukavaa uutta lisämaustetta kevääseen. Maailmancupeihin on kiva päästä kisaamaan, siellä näkee aina rehellisesti missä mennään ja tietää, että vastassa on maailman kärkimelojat. Toki menestysodotukset ovat viimeaikaisten ongelmien jälkeen vähän maltillisemmat mitä ehkä optimitilanteessa olisivat, Malinen sanoo.

Suomen joukkueet kahdessa ensimmäisessä maailmancupissa:

Naiset:
Netta Malinen
Pauliina Polet

Miehet:
Jeremy Hakala
Joona Mäntynen
Miika Nykänen
Otto Sivula

Puolan kilpailujen aikataulu

Olympiapaikoista tarkemmin