Anni Mykkänen jatkoon freestylemelonnan MM-kilpailujen alkuerissä

4.7.2019


Anni saunoo Espanjan helteessä.
Anni saunoo Espanjan helteessä.

Freestylemelonnan maailmanmestaruuskilpailut jatkuivat tänään naisten alkuerillä. Anni Mykkänen sijoittui upeasti seitsemänneksi jatkaen perjantaisiin puolivälieriin. Paula Varonen sijoittui sijalle 23.

Freestylemelonnan maailmanmestaruuskilpailut melotaan Espanjan Sortissa 29.6 – 6.7.2019. Tänään melotuista naisten alkueristä kaksikymmentä parasta jatkaa perjantaisiin puolivälieriin. Anni Mykkänen meloi tänään seitsemänneksi ennen monia erittäin kovia nimiä. Viimevuotinen Sortin maailmancupin hopeamitalisti Paula Varonen epäonnistui ensimmäisessä runissaan, sijoittui sijalle 23 ja karsiutui jatkosta.

Mykkänen oli erittäin tyytyväinen suoritukseensa ja lähtee huomisiin puolivälieriin hyvillä mielin:

  • Minulla on ennenkokemattonan hyvät kisapäivän tunnelmat, saavutin jatkopaikan alkueristä sekä oman piste-ennätykseni. Puolivälierissä minulla on tavoitteena suorittaa sama liikelista puhtaammin ja kasvattaa pistemäärääni. Pääseminen kymmenen parhaan melojan joukkoon ja lauantain välieriin on minulle ehdoton tavoite huomiselle eli puolustan tämänpäiväistä seitsemättä sijaa ja samalla treenaan huippurunia lauantain välieriä silmällä pitäen.

Huomenna perjantaina melotaan myös miesten puolivälierät. Siellä Suomea edustaa Visa Rahkola, joka meloi meloi ainoana suomalaisena jatkoon keskiviikon alkueristä. Puolivälierien taso tulee olemaan todella korkea, joten jatkopaikka vaatii lähes täydellistä onnistumista:

  • Alkuerien jännittäminen on nyt takana ja lähden huomiseen avoimin mielin. Runi on kokonaisuudessaan aika samanlainen kuin keskiviikkona, mutta yritän saada runeihin mahtumaan yhden liikkeen enemmän. Fiilikset puolivälieriin pääsystä on kaiken kaikkiaan hyvät ja on siistiä päästä kisaamaan maailman parhaita vastaan.

Naisten puolivälierät alkavat perjantaina klo 13.00 Suomen aikaa ja miesten klo 16.00. Lauantaina melotaan miesten ja naisten välierät sekä finaalit.

Kansainvälisen kanoottiliiton (ICF) kilpailusivut:https://www.canoeicf.com/canoe-freestyle-world-championships/sort-2019