Olympialaiset siirretään vuodella

24.3.2020

Olympialaiset on päätetty siirtää vuoteen 2021.

Tokion Olympialaiset on ilmoitettu siirrettävän vuodella. Päätös on tehty tänään Japanin pääministerin ja KOK:n puheenjohtajan välisessä keskustelussa. Ilmoituksen jälkeen jää vielä kuitenkin paljon epävarmuustekijöitä. Tarkkaa ajankohtaa Olympialaisille ei ole määritelty eivätkä kansainväliset liitot ole vielä reagoineet lajikohtaisten karsintajärjestelmien osalta.

Melonnan ja soudun maajoukkuesoutajiin tilanne vaikuttaa monella tapaa. Tämän kesän kilpailukalenteri on vielä auki etenkin kansainvälisten kilpailujen osalta. Kesän kansalliseen kilpailukalenteriin tilanne ei ole vielä vaikuttanut, mutta tilannetta seurataan ja siihen reagoidaan varmasti tarpeen mukaan.

Karsintajärjestelmät Olympialaisiin ovat siirtoilmoituksen jälkeen kansainvälisten lajiliittojen FISA ja ICF pöydällä. Karsintajärjestelmien varmistuttua myös SMSL pystyy reagoimaan omien maajoukkuesuunnitelmien ja valintajärjestelmien osalta. Vaihtoehtoja on, että karsintoja käytäisiin vielä tänä vuonna tai sitten niitä siirretään ensi kevääseen ja kesään. Aikatauluja kansainvälisten liittojen päätöksille ei vielä ole. Tilanne elää koko ajan ja liitto pyrkii tiedottamaan sidosryhmiään uusista tiedoista.