Ensimmäinen maailman cup takana – suomalaiset jättävät viimeisen olympiakarsinnan väliin

16.5.2021

Eetu Kolehmainen
Eetu Kolehmainen
Jeremy Hakala
Jeremy Hakala

Szegedin maailman cupin päätöskilpailussa 5000 metrillä suomalaisista mukana oli Eetu Kolehmainen ja Jeremy Hakala.

-5000 metriä oli matkana yhtä hirveä kuin muistinkin, totesi Eetu Kolehmainen.

-Tulevaisuudessa Eetu osaa varmasti paremmin pitää puolensa pitkän matkan kilpailuissa, kun ei ole omia ratoja ja pitää olla hereillä startista lähtien, sanoo Jonas Saelens.

-Ainakin nyt tietää mitä kohtia pitää parantaa tulevaisuudessa ja mihin keskittyä. Pitää jynssätä enemmän kuin aikaisemmin, sanoo Kolehmainen.

-Kisat pisti miettimään asioita ja aukaisi kuvaa siitä, miten kovia on maailman huiput, sanoo Kolehmainen.

-Ja myös sen, että isä ei puhukaan täyttä palturia, naurahtaa Kolehmainen

-Vika matka oli aika farssi. Kohtalaisen lähdön jälkeen alkoi suuret ongelmat ohjaamisen kanssa enkä pystynyt peesaamaan oikeastaan missään paikassa missä koitin. Päätin siis keskeyttää kilpailun ensimmäisen kierroksen jälkeen, sanoo Jeremy Hakala.

-Startti oli hyvä ja hän pääsi hyviin asetelmiin melomaan. Ensimmäinen 800 metriä oli hyvää menoa Jeremyltä. Ilman ohjauksen kanssa tulleita ongelmia kilpailu olisi varmasti mennyt hyvin, kommentoi Jonas Saelens.  

-Kaksikko oli positiivinen yllätys ja siinä tekeminen kehityskelpoista kohti EM-kilpailuita. Yksikössä taso 5000 metrin perusteella arvioituna on melko kaukana sieltä missä sen tahtoisin olevan, sanoo Hakala.

-Nyt täysi keskittyminen kohti Puolan EM-kilpailuita kesäkuun alussa, päättää Hakala.

 

5000m sijoitukset:

1.Balint Noe, Unkari

2. Balint Kopasz, Unkari

3. Fernando Pimenta, Portugali

..

18. Eetu Kolehmainen

Jeremy Hakala DNF

 

Tulokset: ICF European Olympic Qualifier / ICF Canoe Sprint and Paracanoe World Cup | Digicorp Results (szeged2021.com)

 

Matkaa olympiapaikkoihin reippaasti – kuitenkin lupauksia antavia suorituksia nähtiin viikon aikana

-Onhan se pettymys, ettei tullut olympiapaikkoja, mutta toisaalta sen verran eroa oli, että se ei tunnu niin karvaalta, kommentoi valmennuspäällikkö Pitkänen Szegedin kilpailuviikon jälkeen.

-Olympiakarsintojen yksikön 200 metrillä melonut Joona Mäntynen oli lähimpänä olympiapaikkaan vaadittavaa tasoa, sanoo Pitkänen.

-Netta Malisen haasteet jatkuivat olympiakarsinnoissa sekä viikonlopun maailman cupissa, sanoo Pitkänen.

Viimeinen olympiakarsinta kilpailu järjestetään 19.–20.5. Venäjän Barnaulissa. Suomalaisia ei Barnaulin vesillä nähdä.

-Olimme tehnyt ennakkoon päätöksen, että mikäli urheilija ei yllä A-finaaliin ja TOP6 suoritukseen, ei urheilija lähtisi tavoittelemaan olympiapaikkaa Barnaulissa. Liittyyhän Barnaulin reissuun koronariski ja se voisi vaarantaa myös EM-kilpailuihin osallistumisen. kommentoi suomalaisten poisjääntiä Barnaulin olympiakarsinnasta Pitkänen.

-Eetu Kolehmaisen vedot ja maailman cupin avausviikonloppu oli onnistunut. Hän pystyi ottamaan päänahkoja ja aikaerot eteenpäin olivat maltillisia. Kehitystä ruokkiva viikko Eetulle, kommentoi Pitkänen joukkueen kuopuksen edesottamuksia.

-Kilpailukykyisin alus oli selkeästi miesten kaksikko, jossa vähäisellä yhteisharjoittelulla Joona Mäntynen ja Jeremy Hakala saivat hyvän tuloksen aikaan. Kaksikko jopa yllätti minut positiivisesti suorituksillaan, tiesin että potentiaalia heillä pitäisi olla, mutta että näin kilpailukykyinen heti aloituskilpailuissa oli mukava yllätys, sanoo Pitkänen.  

Seuraavat kilpailut tulevat olemaan kesäkuun alussa kilpailtavat EM-kilpailut Poznanissa Puolassa. Alun perin EM-mitaleista piti kilpailla Saksassa. Joukkueen kokoonpano tullaan julkaisemaan tulevalla viikolla.