Hae seurallesi Pohjola-palkintoa

11.4.2012


Pohjola-palkinto hyvälle seuralle on haettavissa 2.4. - 23.5.2012. Tutustu tarkkaan ohjeisiin ja laita hakemus tulemaan. Lisätietoja ja hakulomake: www.slu.fi/pohjola-palkinto

Pohjola-palkinto Hyvälle Seuralle

Pohjola-palkinto Hyvälle Seuralle on vuosittain jaettava tunnustuspalkinto moniarvoiselle ja laadukkaalle seuratyölle. Pohjola haluaa yhdessä SLU:n, SLU-alueiden ja lajiliittojen kanssa nostaa Suomen Urheilugaalassa esiin ruohonjuuritason toimintaa, jossa on mukana yli miljoona suomalaista.

Vuonna 2012 voittajan valinnassa painotetaan erityisesti sitä, miten seura huolehtii sekä harrastajien että vapaaehtoisten hyvinvoinnista. Onko seurassa hyvä olla? Miksi? Miten jäsenten hyvinvoinnista huolehditaan?

Pohjola-pääpalkinnon arvo on 10 000 euroa. Kaksi muuta finaaliin päässyttä seuraa saavat 2 500 euroa. Lisäksi 16 seuraa palkitaan 1 600 euron arvoisella maakunnallisella Pohjola-palkinnolla.

Rahapalkintojen lisäksi seuralla on mahdollisuus saada näkyvyyttä myös valtakunnallisessa mediassa: kuusi parasta seuraa esitellään Yle TV2:n SISU ohjelmassa syksyllä 2012. Kuuden seuran joukosta valitaan kolme finalistia yleisöäänestyksellä. Pohjola-pääpalkinnon voittajan valitsee Suomen Urheilugaalan Suuri Palkintoraati.

Vuoden 2012 Pohjola-pääpalkinto jaetaan juhlallisesti Suomen Urheilugaalassa tammikuussa 2013.

Vuoden 2012 Pohjola-palkinnon hakuaika on 2.4.-23.5.2012.

Linkki hakulomakkeeseen tässä

Muutamia syitä miksi kannattaa hakea palkintoa

  • Jo hakemuksen täyttäminen on oiva keino arvioida oman seuran toimintaa
  • Palkinnon myötä on mahdollisuus saada lisää tunnettuutta seurallesi
  • Kaikkiaan 17 seuraa saa rahapalkinnon, joku niistä voi olla sinun seurasi
  • Seurassasi on varmasti sellaista toimintaa, jota on kiva esitellä ja josta muut seurat voivat puolestaan saada ideoita omaan työhönsä

Lisätietoja: Anu Halonen, SLU, anu.halonen(at)slu.fi, 050 3311 902.