Soudun viimeinen olympiakarsintaregatta alkaa Luzernissa sunnuntaina

18.5.2012

 Ulla Varvio ja Minna Nieminen harjoituslenkillä Italiassa, Varese-järvellä.
Kuva: Ilona Hiltunen.
Ulla Varvio ja Minna Nieminen harjoituslenkillä Italiassa, Varese-järvellä. Kuva: Ilona Hiltunen.

Soudun viimeisistä paikoista Lontoon Olympialaisiin kilpaillaan 20.-23.5. Luzernissa, Sveitsissä. Regattaan osallistuu kaiken kaikkiaan 377 urheilijaa 50 eri maasta. Soudun eri veneluokista olympialaisissa kilpaillaan 14 eri veneluokassa.

Suomesta olympiapaikkaa tavoittelevat naisten pariairokaksikossa Ulla Varvio ja Minna Nieminen. Tästä veneluokasta pääsee vain 10 parasta maata Olympialaisiin, joten karsinta on tiukkaa. Suomalaiset sijoittuivat viime vuoden MM-kilpailuissa 10:nneksi, mutta silloin suoran paikan sai vain kahdeksan venekuntaa. Viimeisessä karsintaregatassa naisten pariairokaksikossa on vielä kaksi paikkaa, joten suomalaisnaisten pitää sijoittua kahden parhaan joukkoon päästäkseen Lontoon olympiaregattaan.

Suomalaisten kanssa kahdesta paikasta kilvoittelee kymmenen muuta venekuntaa: Itävalta, Tanska, Espanja, Kreikka, Unkari, Italia, Alankomaat, Romania, Sveitsi ja USA. Näistä Itävalta, Tanska, Kreikka, Sveitsi ja USA soutivat viime vuoden MM-kilpailuissa. Vain USA ehti Suomen edelle sijoittuen 9:nneksi. Nyt USA:lla on kuitenkin eri kokoonpano kuin viime vuonna. Ensimmäisessä maailman cupissa Belgradissa mukana näistä venekunnista olivat vain Itävalta, Unkari ja Hollanti. Keräilyerässä suomalaisnaiset voittivat sekä Itävallan että Unkarin, mutta B-finaalissa Unkari ehti 0,2 sekuntia suomalaisten edelle. Hollanti pääsi Belgradissa A-finaaliin, mutta suomalaiset eivät päässeet kertaakaan soutamaan hollantilaisia vastaan. Kilpailusta on siis tulossa äärimmäisen tiukka, mutta suomalaisnaisilla on hyvät mahdollisuudet kahden parhaan joukkoon.

Viimeiset kaksi viikkoa Varvio ja Nieminen ovat harjoitelleet Italiassa, Varese-järvellä. Harjoitukset ovat sujuneet hyvin ja kauniit alppimaisemat ovat myös henkisesti auttaneet palautumaan raskaasta harjoituskaudesta ja matkustelusta.

Naisten pariairokaksikon alkuerät alkavat sunnuntaina iltapäivällä (suomen aikaa 16.28). Maanantai-iltana vuorossa on keräilyerä muille paitsi alkueränsä voittaneille venekunnille. Finaali soudetaan tiistai-iltana (suomen aikaa 19.20). Naisten pariairokaksikon osalta kilpailuun voi osallistua kaikki venekunnat maasta tai maanosasta riippumatta.

Kilpailuja voi seurata kansainvälisen soutuliiton, FISA:n, internetsivuilta www.worldrowing.com. Sivuilta löytyvät lähtölistat, aikataulu, veneluokkien esittely, kuvagalleria, suora tulosseuranta sekä kilpailuraportit.

Lisätiedot: Ilona Hiltunen, puh. +358400157040

Reaaliaikainen tulosseuranta: www.worldrowing.com