SLU: Urheiluseuroja tuetaan jatkossa tehokkaammin ja tavoitteellisemmin

7.6.2012

Järjestöjen tiiviimpi yhteistyö seuratoiminnan laadun kehittämisessä alkoi SLU:n johdolla vuodenvaihteessa. Tavoitteena oli laatia kevään aikana SLU:n kevätkokoukselle esitys seuratoiminnan tavoitetilasta 2020, jonka pohjalta luodaan toimenpiteitä seurojen avuksi ja tueksi.

Tavoitteena on, että vuonna 2020 urheiluseuratoiminta on arvostettua, tunnettua ja yhteinen asia johon on imua. Seuroissa on miljoona liikkujaa ja urheilijaa, 700 000 vapaaehtoistoimijaa sekä 6000 ammattilaista vahvistamassa seuratoiminnan laatua ja tukemassa vapaaehtoisten työtä.

Tavoitteissa haetaan selkeää kasvua mm. liikkujien, vapaaehtoisten ja ammattilaisten määrässä. On selvää, että tavoitteet vaativat toteutuakseen myös tehokkaita toimenpiteitä.

”Määrien lisäksi tavoittelemme myös sitä, että kun esim. Tohmajärvellä urheiluseura haluaa kasvattaa aikuisten liikkujien määrää seurassa, seuratoimijat löytävät nopeasti ja helposti avun, jolla pääsee eteenpäin”, SLU:n kehitysjohtaja Sirpa Korkatti kuvaa.

Jos tavoitteet hyväksytään, niiden toteutumiseksi laaditaan suunnitelma toimenpiteistä sekä kuvaus aikatauluista, resursseista ja eri toimijoiden rooleista. SLU:n, Nuoren Suomen ja Kuntoliikuntaliiton perustama uusi liikunnan kattojärjestö tulee jatkossa johtamaan kokonaisuutta. Tulevia toimenpiteitä voisivat olla esimerkiksi Seuratoiminnan kehittämistuen uudistaminen, urheiluseuran help-desk, valmiiden toimintakonseptien rakentaminen esim. matalan kynnyksen ryhmille, yhteisöllisyyden vahvistamiselle sekä seurojen ja liikuntatoimijoiden yhteisille vaikuttamisfoorumeille paikallisesti.

”Muuttuvassa toimintaympäristössä seurat elävät haastavaa vaihetta. Samalla tavalla meidän, jotka tuemme ja palvelemme urheiluseuroja, täytyy uudistaa toimintatapojamme”, linjaa Korkatti.

SLU:n tiedote