Soudun maailman cupin viimeinen osakilpailu Münchenissä

14.6.2012

Soudun maailman cupin kolmas ja viimeinen osakilpailu pidetään 14.-17.6. Münchenissä, Saksassa. Münchenin kilpailu on osallistujamäärältään suurin maailman cup -osakilpailu tänä vuonna. Kilpailuihin osallistuu yhteensä noin 700 urheilijaa, jotka edustavat yhteensä 51 eri maata.

Kilpailut alkavat jo torstaina paralympia-veneluokkien osalta. Perjantaina 15.6. alkaa olympialuokkien ja kansainvälisten luokkien kilpailut alkuerillä ja keräilyerillä. Lauantaina soudetaan lisää keräilyeriä, välieriä sekä muutamissa veneluokissa finaaleja. Sunnuntaina soudetaan suurin osa finaaleista.

Suomesta kilpailuun osallistuu yhteensä kuusi venettä: neljä yksikköä ja kaksi kaksikkoa eli kahdeksan urheilijaa. Suomalaissoutajien yhtenä tavoitteena on antaa näyttöjä loppukesän arvokilpailuihin, joita ovat elokuussa soudettavat ei-olympialuokkien MM-kilpailut sekä syyskuussa soudettavat EM-kilpailut.

Suomen joukkue:

Ulla Varvio, naisten yksikkö (W1x)
Robert Ven, miesten yksikkö (M1x)
Minna Nieminen, naisten kevyt yksikkö (LW1x)
Matti Jääskeläinen, miesten kevyt yksikkö (LM1x)
Sanni Jyrkkänen ja Inkeri Kyynäräinen, naisten pariairokaksikko (W2x)
Joonas Petäjäniemi ja Juho-Pekka Petäjäniemi, miesten kevyt pariairokaksikko (LM2x)

Joukkueen valmentajat Münchenissä:

Ilona Hiltunen
Pekka Petäjäniemi

Kilpailuja voi seurata kansainvälisen soutuliiton, FISA:n, internetsivuilta www.worldrowing.com. Sivuilta löytyvät lähtölistat, aikataulu, veneluokkien esittely ja ennakkosuosikit, kuvagalleria, suora
tulosseuranta sekä kilpailuraportit.