Soutajat kisaavat Etonin maailmancupissa juhannuksena

20.6.2013

Olympialuokan soudun vuoden toinen maailmancup kisataan tulevana viikonloppuna viime kesän olympianäyttämöllä Etonissa. Suomesta kisoissa ovat mukana naisten pariairokaksikossa Eeva Karppinen - Ulla Varvio sekä miesten kaksikossa Robert Ven - Juho Karppinen.

Naisten kaksikolla Eeva Karppisella ja Ulla Varviolla on edessään ensimmäinen yhteinen startti kaksikkona maailmancup-kisoissa. Pertti Karppisen tyttärelle Eevalle maailmancup-kisa on myös uran ensimmäinen. Valmennuspäällikkö Ilona Hiltunen odottaa kaksikolta kuitenkin hyvää kisaa. - Odotukset ovat positiiviset keväällä kisatun Essenin regatan tiimoilta ja tavoitteena on saavuttaa A-finaalipaikka. Lähtölistan mukaan kaikki venekunnat ovat uusia, mikä tuo oman mielenkiintonsa kisaan.

Miesten kaksikko Robert Ven ja Juho Karppinen kisaavat myös ensimmäistä kertaa kaksikolla maailmancup-kisassa. - Robert ja Juho soutivat kaksikkoa viime vuoden EM-kisoissa ja päättivät muutama viikko sitten lähteä kaksikkona myös tähän maailmancupin-kisaan. Myös miesten tavoitteena on soutaa sunnuntaina A-finaalissa, toteaa Hiltunen.

Soutajat ovat harjoitelleet viimeisen viikon Tampereella, missä on Suomen ainoa olympialuokan soudun rata. - Harjoittelu on mennyt hyvin ja viikonloppuna kisatuissa Tampereen kansainvälisissä kisoissa niin miesten kuin naistenkin kaksikot ottivat ylivoimaiset voitot itselleen.

Maailmancup Etonissa alkaa perjantaina alkuerillä. Kisat päättyvät sunnuntaina finaaleihin. Kisoja voi seurata suorana World Rowingin sivuilta, jonne päivittyvät myös kisatulokset.