Kallan Melojille turvallisuusteko-palkinto

14.11.2013

Kuopion kaupunki on myöntänyt vuoden 2013 turvallisuusteko-palkinnon melontaseura Kallan Melojille. Palkinto myönnettiin tunnustuksena seuran toimintaan suunnitelmallisesti ja järjestelmällisesti sisältyvästä turvallisuusasioiden huomioimisesta sekä turvallisuuskoulutuksesta.

Kallan Melojissa turvallisuusajattelu näkyy monissa yhteyksissä. Peruskurssille on laadittu kirjallinen turvallisuussuunnitelma ja tehty riskianalyysi. Ohjaajat ovat koulutettuja ja ensiapukurssin käyneitä. Ohjaajat myös lisäkouluttautuvat säännöllisesti. Seuran tapahtumissa, iltamelonnoilla ja retkillä käytetään melontaliivejä sekä hämärän aikaan valoa. Turhia riskejä ei oteta ja olosuhteiden niin vaatiessa käytetään kypärää. Seuralla on turvavälineitä, joita jäsenet voivat käyttää ja lainata.

Yleisen vesiturvallisuuden kannalta Kallan Melojien järjestämät melontaesittelyt ulkopuolisille antavat myös asennekasvatusta sekä nuorille että aikuisille. Kallan Melojat on tarjonnut kaupungin kanssa yhteistyössä koululaisille mahdollisuuden kokeilla melontaa liikuntatunneilla. Melontakokeilumahdollisuuksia on tarjottu myös erityislapsille, ikäihmisille ja erilaisille muille ryhmille. Erityisesti lasten ja nuorten kanssa toimiminen on vesiliikenteeseen ja vesillä liikkumiseen liittyvää asennekasvatusta parhaimmillaan, todetaan palkinnon myöntäneen Kuopion kaupungin tiedotteessa.

Kuopion kaupungin turvallisuusteko-palkinto on kiertopalkinto, joka jaettiin nyt toisen kerran.