Kanoottipujottelun SM-mitalit jaettiin Taivalkoskella

11.9.2014

Taivalkosken Melontakeskus, yhdessä Taivalkosken Melojien kanssa, isännöi kanoottipujottelun SM-kisoja 6.-7.9.

Vesitilanne ei ollut paras mahdollinen, mutta kosken yläpuolista patoa säätelemällä vettä saatiin sen verran, että kisat pystyttiin viemään läpi kelvollisissa oloissa. Suomalaisten melojien lisäksi kisoihin osallistui melojia Eestistä, Latviasta ja Venäjältä. Heille ei luonnollisesti SM-mitaleja jaettu, mutta heidän mukana olonsa antoi mukavasti lisäväriä kisoille.

Miesten kajakkiyksiköissä K&C:n Sylvain Eckhardt vei niukasti ykköstilan ennen viime vuotista Suomen Mestaria ja seurakaveria Teijo Tarkkaa. Pronssille Jarkko Magga, joka myös edustaa K&C:tä. Myös naisten puolella mestari vaihtui. Oululaiset Johanna Magga ja Pihla Ylitalo vaihtoivat sijoja, Johannan ollessa tämän vuoden mestari. Pronssille Kanoottisissien Jonna Kuronen.

Kanadalaisyksiköissä ei nähty yllätyksiä. Konkari Keijo Järvenpää, K&C, nappasi taas kultaa, Sylvain Eckhardt hopeaa ja Teijo Tarkka pronssia. Ensimmäistä kertaa lajin historiassa SM-mitaleja jaettiin myös kanadalaiskaksikkojen sarjassa. Pienestä treenimäärästä huolimatta kaikki parit saivat aikaiseksi ainakin yhden onnistuneen laskun. SM-kultaa vei pari Sylvain Eckhardt/Teijo Tarkka K&C, toiseksi tuli Tuukka Kivilahti/Keijo Järjenpää K&C ja kolmas sija Aarne Miettinen/Matti Pettersson Merimelojat.

Joukkuekilpailun ykköstila K&C I, hopeaa K&C II ja pronssia Merimelojien joukkueelle.

Kaikki viikonlopun tulokset löytyvät Taivalkosken Melontakeskuksen sivuilta: www.melomaan.fi