Valon ennakoinnin asiantuntija Juha Heikkala siirtyy projektipäälliköksi Uusi keskusjärjestö –hankkeeseen.

22.4.2015

Uuden palkansaajakeskusjärjestön selvityshankkeen projektipäälliköksi on valittu yhteiskuntatieteiden tohtori Juha Heikkala, 53. Heikkala työskentelee ennakoinnin asiantuntijana valtakunnallisessa liikunta- ja urheiluorganisaatiossa Valossa. Hän on ollut mukana perustamassa vuonna 2013 toiminnan aloittanutta Valoa.

Hankkeen ohjausryhmä perustelee Juha Heikkalan valintaa vahvalla käytännön osaamisella järjestöjen kehittämisessä. Heikkala on julkaissut lisäksi useita tutkimuksia järjestöjen johtamisesta ja strategioiden luomisesta.

Ryhmän puheenjohtaja Jarkko Eloranta painottaa, että projektipäällikön aloittaessa työnsä hanke uuden keskusjärjestön perustamiseksi ottaa merkittävän askeleen eteenpäin.

 –     Hyvässä vauhdissa on myös järjestön strategian valmistelu. Uuden keskusjärjestön synnyttäminen Suomeen on palkansaajille ja ammattiyhdistysliikkeelle juuri nyt erityisen tärkeää, kun tavoitteemme on tehdä muuttuvassa maailmassa entistä tuloksellisempaa edunvalvontaa ja yhteiskuntavaikuttamista. Järjestöjen määrän vähentyminen ja viestin yhtenäistäminen kirkastaa ja vahvistaa palkansaajien profiilia.

Projektipäällikkönä huhtikuussa aloittava Heikkala työskentelee selvitykseen mukaan ilmoittautuneista liitoista muodostetun ohjausryhmän alaisuudessa. Tähän mennessä hankkeeseen on ilmoittautunut mukaan 48 liittoa.

 

–     - Näen runsaasti yhtäläisyyksiä Valon ja uuden palkansaajajärjestön perustamisen välillä. Sinällään järjestön perustaminen ei ole ”se juttu”, vaan tärkeintä on onnistua toiminnan aloittamisessa ja menestyä tulevaisuudessa. Työn alla onkin nyt poikkeuksellisen historiallinen hanke, joka tulee vaikuttamaan laajalti koko suomalaiseen yhteiskuntaan, Heikkala tähdentää.

 - Kyseessä on noin vuoden tai puolitoista kestävä määräaikainen hanke, Se on hyvin haastava, mutta myös erittäin mielenkiintoinen projekti. Valon jäsenjärjestöjen kanssa jo aloitetut hankkeet, ennakointityöpajat ja strategiaprosessit toteutetaan sovitun mukaisesti, painottaa Heikkala.

 -   Heikkalan valinta tehtävään on upea arvostuksen osoitus liikunnan järjestökenttää kohtaan. Tämä on osoitus siitä, että Valon ja ylipäätään jäsenjärjestöjen asiantuntijoiden osaamiselle voi olla laajemminkin kysyntää yhteiskunnassa, toteaa Valon pääsihteeri Teemu Japisson.

Lisätiedot 

Uusi keskusjärjestö -hankkeen projektipäällikkö Juha Heikkala, puh. 0400 759 459

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta, puh. 0400 912 399

Vakuutusväen Liiton VvL:n puheenjohtaja Liisa Halme, puh. 050 424 5301

Insinööriliiton puheenjohtaja Pertti Porokari, puh. 040 583 3476