Ven souti helposti MM-puolivälieriin

30.8.2015

Suomalaiset soutajat aloittivat MM-urakkansa Ranskan Aiguebelettessa sunnuntaina. Miesten yksikössä hämeenlinnalainen Robert Ven raivasi tiensä jatkoon helposti. Yhteensä 41 soutajaa oli jaettu kahdeksaan alkuerään, joiden kunkin kaksi nopeinta sai suoran paikan puolivälierissä eli 24 parhaan joukossa.

 

Ven ja Kroatian Damir Martin, pariaironelosen olympiahopeamitalisti ja kaksinkertainen maailmanmestari, lähtivät omille teilleen heti startista. Jo puolimatkassa eroa kolmantena soutaneeseen Sveitsin Markus Kessleriin oli kolme veneenmittaa ja se kasvoi tasaisesti loppuun saakka. Ven tuli maaliin kakkosena 2.5 sekuntia Martinin jälkeen ja 13 sekuntia ennen Kessleriä.

 

- Veto oli tasaisen hyvä alusta loppuun, joskin puolimatkassa yli 30 asteen helle alkoi kyllä painaa, summasi Ven. Hänen kisansa jatkuvat keskiviikkona puolivälierissä, johon loput soutajat karsitaan maanantain keräilyeristä. – Siellä ei tänään jatkopaikan tuonut vauhti tule enää riittämään, vaan on mentävä kovempaa, totesi hämeenlinnalainen.

 

Toisena suomalaisvenekuntana tulessa olivat Joel Naukkarinen ja Antti Kilpeläinen miesten kaksikossa, jossa 27 parille oli tarjolla 20 suoraa puolivälieräpaikkaa. Suomalaiset lähtivät matkaan rivakasti ja olivat 500 metrin jälkeen saman veneenmitan sisällä neljäntenä soutaneesta Puolan parista. Toisella neljänneksellä matkanteko kuitenkin muuttui tahmeaksi ja puolivälieräpaikka karkasi liian kauas.

 

- Siirryttäessä starttikiihdytyksestä matkavauhtiin veneen liuku ei pysynyt optimaalisena, ja tämä on keräilyerissä pystyttävä korjaamaan, analysoi suoritusta valmentaja Jani Heino. Naukkarisen ja Kilpeläisen kisat jatkuvat maanantaina keräilyerissä (kello 12:05 Suomen aikaa), jossa vastaan asettuvat Kroatia, Tshekki ja Ukraina. Puolivälieräpaikka edellyttää sijoittumista kahden kärkeen.

 

Maanantaina suomalaisista soutavat myös kisaurakkansa aloittavat Eeva Karppinen ja Ulla Varvio naisten pariairokaksikon alkuerissä (kello 13:00 Suomen aikaa). MM-sijoitusten ohella kaikki suomalaisvenekunnat tavoittelevat myös olympiapaikkoja ensi vuoden Rion kisoihin. Kaksikkolähdöissä olympialippu irtoaa 11 nopeimmalle, miesten yksikössä yhdeksälle.

 

Suomalaisten tulokset sunnuntaina

Miehet 1x alkuerät (2000m):

1                           CRO                    MARTIN Damir                              6:52.55

2                           FIN                      VEN Robert                                  6:55.12

3                           SUI                      KESSLER Markus                         7:08.24

4                           ITA                      RAMBALDI Luca                          7:18.27

5                           URU                    DUMESTRE Emiliano                 7:29.83

 

Ven keskiviikon puolivälieriin.

 

Miehet 2- alkuerät (2000m):

1                           SRB                     VASIC Milos - BEDIK Nenad                            6:34.44

2                           USA                    DI SANTO Michael -  AGHAI Dariush                6:36.68

3                           CAN                    EVANS Michael - BARAKSO Martin                  6:38.70

4                           POL                     WOJEWODZIC Konrad - HOJKA Piotr               6:39.58

5                           ARG                    HAACK Axel - LOPEZ Diego                             6:56.35

6                           FIN                      NAUKKARINEN Joel - KILPELÄINEN Antti         7:08.06

 

Naukkarinen ja Kilpeläinen maanantain keräilyeriin.

 

Kisojen liveseuranta ja tulokset ovat osoitteessa: http://www.worldrowing.com/.


Urheilijaprofiilit ja linkit urheilijoiden omille sivuille: http://www.melontajasoutuliitto.fi/maajoukkue/soudun-valmennusryhmatoiminta/urheilijaprofiilit/


Soutumaajoukkueen facebook-sivut: https://fi-fi.facebook.com/Soutumaajoukkue

 

Lisätietoja

soudun valmennuspäällikkö
Ilona Hiltunen
+ 358 400 157 040