Kilpeläinen ja Naukkarinen puolivälieriin, Varvio ja Karppinen keräilyyn soudun MM-kisoissa

31.8.2015

M2- Naukkarinen ja Kilpeläinen
M2- Naukkarinen ja Kilpeläinen
W2x Varvio ja Karppinen
W2x Varvio ja Karppinen

Soudun MM-kisojen toisena kilpailupäivänä Suomen Antti Kilpeläinen ja Joel Naukkarinen olivat kaksikossa tiukan paikan edessä miesten kaksikon keräilyerissä. Kaksikko kokosi itsensä hienosti sunnuntain heikon alkuerän jälkeen ja voitti oman keräilynsä ennen Ukrainaa, Kroatiaa ja Tshekkiä. Taisto kahdesta puolivälieräpaikasta kävi tiukkana koko kahden kilometrin ajan ja maalissa kolme ensimmäistä venekuntaa olivat 0,87 sekunnin sisällä. Suomalaiset ohittivat kisaa johtaneen Venäjän parin viimeisellä sadalla metrillä.

- Tulos oli hyvä, mutta teknisesti suoritus jätti kyllä parantamisen varaan. Erävoitto tuli tahdonvoimalla, mutta mitään kaunista soutua se ei ollut, kuvasi vetoa Joel Naukkarinen. Suomalaiskaksikko ilmoitti lähtevänsä puolivälieriin hakemaan suoritusta, joka tehollisesti on vähintään samaa luokkaa kuin nyt keräilyssä mutta teknisesti eheämpi ja yhtenäisempi.

Vaikka keräilyerässä oltiinkin, suomalaisilla oli viivalla varsin kovaa seuraa. Kakkoseksi tulleet ukrainalaiset ovat kaksinkertaisia kahdeksikon EM-pronssimitalisteja ja keulamies Oleg Lykov Ateenan olympialaisten pronssimitalisti pariaironelosesta. Kolmanneksi tulleessa ja 24 parhaan ulkopuolelle pudonneessa Kroatian parissa puolestaan soutivat pariaironelosissa olympiahopeaa ja MM-kultaa voittanut David Sain ja yksikkösoudun kaksinkertainen EM-pronssimies Mario Vekic.

Naisten pariairokaksikossa Ulla Varvio ja Eeva Karppinen avasivat kisaurakkansa alkuerissä. Haaste oli kova, sillä neljästä alkuerästä vain voittajat menivät suoraan välieriin. Suomalaisten erässä ennakkosuosikit, toukokuussa Euroopan mestaruudet voittaneet Puolan Magdalena Fularczyk ja Natalia Madaj ottivat kisan komentoonsa ensimmäisistä vedoista alkaen eivätkä antaneet muiden yllättää itseään. Varvio ja Karppinen tulivat viidensiksi 12,44 sekuntia puolalaisille jääneinä.

- Matkan keskimmäinen tonni oli liian hidas eikä starttikaan ollut paras mahdollinen, analysoi suoritusta päävalmentaja Ilona Hiltunen. – Toisaalta tämä oli vasta alkuerä ja puolalaiset ratkaisivat pelin aikaisessa vaiheessa. Ullan ja Eevan tapana on vetää nousujohteisesti niin, että parhaat vedot tulevat vasta kisaviikon lopulla, totesi Hiltunen luottavaisena.

Suomalaisten kisat jatkuvat keskiviikkona miesten kaksikon puolivälierillä (kello 12:45 Suomen aikaa), naisten pariairokaksikon keräilyerillä (kello 13:40) ja miesten yksikön puolivälierillä (kello 14:35), joissa soutaa Robert Ven.

 

Suomalaisten tulokset maanantaina

Miesten kaksikko, keräilyerä (2000m)

1                           FIN                      NAUKKARINEN Joel - KILPELÄINEN Antti      6:40.36

2                           UKR                    LYKOV Oleg - CHYKANOV Sergiy                    6:40.73

3                           CRO                    SAIN David - VEKIC Mario                               6:41.23

4                           CZE                      LAPACEK Jan - HELESIC Lukas                   6:50.04

 

Suomi ja Ukraina puolivälieriin.

 

Naisten pariairokaksikko, alkuerä (2000m)

1                    POL         FULARCZYK Magdalena - MADAJ Natalia                   6:47.79

2                    CHN        ZHU Weiwei - WANG Yuwei                                     6:50.08

3                    FRA        LEFEBVRE Helene - RAVERA-SCARAMOZZINO Elodie  6:58.59

4                    ROU        BEJINARIU Viviana - VRINCEANU Ioana                     7:00.05

5                    FIN          VARVIO Ulla - KARPPINEN Eeva                              7:00.23

6                    AUT         PUEHRINGER Birgit - FARTHOFER Lisa                     7:05.39

 

Suomalaiset keräilyeriin.

 

Kisojen liveseuranta ja tulokset ovat osoitteessa: http://www.worldrowing.com/.


Urheilijaprofiilit ja linkit urheilijoiden omille sivuille: http://www.melontajasoutuliitto.fi/maajoukkue/soudun-valmennusryhmatoiminta/urheilijaprofiilit/


Soutumaajoukkueen facebook-sivut: https://fi-fi.facebook.com/Soutumaajoukkue

 

Lisätietoja

soudun valmennuspäällikkö
Ilona Hiltunen
+ 358 400 157 040