Lauri Nevalainen

Lauri Nevalainen
 

Syntymäaika ja -paikka
2002 Kuopio

Asuinpaikka
Hämeenlinna

Seura
Hämeenlinnan Soutajat

Valmentaja
Tiina Ven ja Jaakko Nevalainen

Veneluokka
1x ja 2x

Saavutukset
Viime kausi:
Sprintti SM -hopeaa miesten avoimen luokan pariairokaksikossa, Hämeenlinnan Soutajien 20 v
-juhlaregatassa
3. sija A -junioreiden yksikössä
Miesten avoimen yksikön SM 10. sija

Korkein sijoitus kansainvälisellä tasolla: C-junioreissa Pohjoismaiden mestaruuskilpailujen 5. sija yksikössä.

Tavoitteet
Menestyä mahdollisimman hyvin olosuhteiden puitteissa joko pariairokaksikolla tai yksiköllä. Näytöt annetaan kaikkiin kisoihin, ja katsotaan mihin se riittää.

Soututausta/-kokemus (esim. milloin aloittanut soudun, mitä soutulajeja soutanut ym.)
Soutu on ollut osa elämääni isäni kautta niin kauan kuin muistan. Yksikköä kokeilin ensimmäistä kertaa noin 10-vuotiaana ja ensimmäiset kisat minullla oli noin 12-vuotiaana. Tavoitteellisesti ja säännöllisesti aloin harjoittelemaan 15-16-vuotiaana.

Paras soutumuisto tai mieleenpainuva hetki soudun parista
Mahdotonta nimetä vain yhtä. Parhaat muistot sijoittuvat ehdottomasti soutuleireille, kuten suurleireille.
Tällä hetkellä minulla on tuoreena muistissa myös Hämeenlinnan Soutajien 20 v -juhlaregatta ja sen jälkeinen gaalatilaisuus.