Melontaretken suunnittelu

Melomaan ei pidä lähteä yksin, ei ainakaan kokemattomana. Myös veteen elementtinä on suhtauduttava kunnioituksella. On muistettava, että aina vaarantaessaan itsensä saattaa myös pelastajat vaaraan. Melontavesistö asettaa vaatimuksia kalustolle, varusteille ja melojan taidoille.

- Sisäsaaristossa tai järvireitillä, jossa on pieniä järviä ja rauhallisesti virtaavia jokia, voidaan kalusto ja varusteet valita varsin vapaasti eikä melojankaan tarvitse olla kovin kokenut. Veden lämpötila on täälläkin otettava huomioon. Melottaessa käytetään kelluntaliivejä ja aukkopeittoa, myös kartta ja kompassi ovat tarpeen.

- Koskireitille lähtevän on osattava meloa ainakin reitin koskien luokituksen mukaisia koskia. Reitin koskiin ja vesitilanteeseen on tutustuttava etukäteen rannalta käsin. Kanootin ja varusteiden on oltava reitin koskiin soveltuvia. Melottaessa käytetään märkä- tai kuivapukua, kelluntaliivejä, aukkopeittoa ja melontakypärää.

- Isoilla sisävesillä ja merellä on varauduttava aallokkoon ja kylmään veteen myös lämpimänä vuodenaikana. Kaluston on sovelluttava aallokkomelontaan, melojalla on oltava kokemusta ja kestävyyttä, myös varusteiden on oltava kunnossa. Melottaessa isoilla selillä tai aavalla merellä käytetään aina kuiva- tai märkäpukua, aukkopeittoa ja kelluntaliivejä tai -pukua. Kartta, kompassi ja hätävarusteet ovat pakollisia.

Navakka tuuli tarttuu helposti melaan ja painaa myös kanoottia mukaansa. Melontarasitusta lisää myös kanootin pyrkimys nousta tuuleen ja siitä aiheutuvat korjausliikkeet. Tuulella muutetaan melontatyyli matalammaksi, mikä myös osaltaan lisää rasitusta.

Aallokko on aloittelevalle melojalle usein ongelma ja kokeneellekin aina haaste. Veneen ja laivan muodostamat aallot voivat yllättää melojan, joka ei ole osannut tarkkailla ympäristöään. Tuulen nostattama aallokko tai maininki on ennakoitavissa ja se on suunnaltaan vakaa. Ristiaallokko on hankala aaltojen suunnan ja koon vaihdellessa. Ristiaaltoa syntyy aaltojen heijastuessa jyrkästä rannasta, rantamuurista tai vaikkapa laivan kyljestä. Ristiaaltoja syntyy myös sellaisiin paikkoihin, joissa eri suunnilta tulevat aallot yhtyvät, kuten saarten luona.

- Aaltoliikkeen energia nostaa aallon korkeutta veden madaltuessa tai väylän kaventuessa. Samalla aallot jyrkkenevät.

- Vesi ei virtaa aaltojen mukana, mutta aallokko voi siirtää melojaa aallon korkeuden verran pystysuunnassa ja useita metrejä aallon suunnassa. Tämä voi olla kohtalokasta karikkoisilla vesillä.

- Vesi on aallon sisällä pyörivässä liikkeessä ja aalto nostaa kylmää vettä pintaan.

- Rantauduttaessa aallokko voi ainakin kastella, pahimmassa tapauksessa kaataa ja särkeä kalustoakin.

Aaltojen suunta ja korkeus vaikuttavat ratkaisevasti melontaan. Meloja mukauttaa rytminsä ja etenemisensä aallokkoon, sillä liikkuvan vesimassan voima on valtaisa. Kuutio vettä painaa tuhat kiloa. Aallokossa melontaa kannattaa harjoitella lämpimien vesien aikana.

- Vasta-aallokossa on suunnan pitäminen helpompaa kuin sivu- tai myötäaaltoon melottaessa. Aallon koon kasvaessa kanootti ensin roiskuttaa vettä ja myöhemmin vesi tulee kannen ylikin. Melontarytmi ja kanootin vauhti vaihtelevat aaltojen rytmin mukaan. Vasta-aallokkoon melominen on raskainta ja hitainta.

- Myötäaaltoon mentäessä suunnan pitäminen voi tuottaa vaikeuksia. Suunta korjataan aallon harjalla ennen kanootin lähtemistä surffiin. Vauhti hidastuu keulan alkaessa työntyä nousevaan aaltoon. Myötäaallossa on varottava, että poikittain kääntymään pyrkivä kanootti ei kaadu. Melontarytmi mukautetaan tässäkin aallokkoon, kun vauhdin hidastumista ei voi estää kovallakaan melonnalla.

- Sivuaaltoon tai vinottain aallokon suuntaan melottaessa kanoottia kallistetaan aallon mukaan. Sivuaaltoon tai sivuvastaiseen melottaessa voi helpommin välttää kastumisen ja kanootin kulku on jouheampaa ja voimia säästävämpää kuin vasta-aallokkoon puskettaessa.

Sumu ja sade haittaavat näkyvyyttä tai näkyvyys voi jopa mennä nollaan. Sumu ja merisavu saattavat yllättää kesken kirkasta päivää äkkiä kohti vyöryvänä seinämänä. Rankka sadekuuro näkyy valkeana tai utuisena juovana ja kuuluu kohinana, kunnes maailma supistuu muutaman metrin ympyräksi kuplivalla veden pinnalla.

Näkyvyyden huonontuessa tai hävitessä kokonaan melotaan kompassisuunnalla pois muun liikenteen väyliltä mieluummin lähelle rantaa. Ilman kompassia ei sumussa tai rankkasateessa pysty pitämään suuntaa eikä silloin auta muu kuin jäädä odottamaan. Äkkiä tullut sumu tai rankkasade eivät yleensä kestä kauaa.

Virtaavassa vedessäkin kanootti tottelee ohjausta vain silloin, kun se on liikkeessä veden suhteen. Vapaasti virran viemä kanootti ei tottele ohjausta. Etenkin luonnonuomassa virtaus on aina epätasaista, virtaan syntyy pyörteitä, akanvirtoja, aaltoja, kuohuja ja putouksia. Varottavia ovat kivet, stoppareiksi kutsutut paikallaan pysyvät aallot, virran ja akanvirran reuna-alue sekä uomassa olevat rakenteet tai niiden jäännökset, puut ja oksat. Virtaus tempaa helposti rannasta vastavirtaan lähtevän kanootin poikittain.

Virtaavassa vedessä ja koskessa melominen vaatii erillistä opettelua ja olosuhteisiin soveltuvaa kalustoa ja varusteita. Opettelu kannattaa tehdä seurojen koskikursseilla ja kokeneiden opettajien ohjauksessa.

Osaavakaan koskimeloja ei saa mennä koskeen yksin eikä tutustumatta etukäteen virtauksiin ja vesitilanteeseen rannalta käsin.

Laatija: Pekka Kuha/07.11.99