Retkikertomuksia

Kalustona olivat kuitukajakit, seuran pikku Eskit (peräsimellä ja naturell), Biskaya (evällä) sekä omat kajakit, Sarilla Tiderace, Kirsillä Cetus (on latinaa ja tarkoittaa valasta).
Kuva: Antti Mikkonen

Vihurin retki Tromssan saaristoon 25.8 - 2.9.2017

Innostuneina onnistuneesta Norjan retkestämme halusimme kaikki jakaa tunnelmia ja muistoja sanoin ja kuvin:

(Kirsi:)

Retken suunnittelu alkoi jo loka/marraskuussa 2016. Ensin retkelle täytyi löytää luotettava vetäjä, koska retkemme suuntautui alueelle, jota kukaan meistä ei tuntenut ja johon ei kannata mennä ilman opastusta. Kysyin Petri Sutista, hänen kalenterista löytyi tilaa viikon retkelle. Petri Sutinen, jos kuka tuntee Norjan rannikon ja nopeasti vaihtelevat säät.  Hän meloi koko Norjan rannikon vuonna 1999 Venäjän rajalta Ruotsin rajalle ja samalla retkellä meni Ruotsinkin rannikko aina Tornioon saakka. Hän on vetänyt vuosittain useampia melontaretkiä Pohjois-Norjaan, joten olo tuntui siltä osin turvalliselta. Petri on myös arvostettu melontakouluttaja ja tällä retkellä saimmekin itse kukin hyviä vinkkejä omaan melontaan.

Petri esitti muutamia reittivaihtoehtoja, joista päädyimme tähän Tromssan saaristoon. Tromssan saaristo tarjoaa monia eri vaihtoehtoisia reittejä vallitsevan säätilan mukaan ja ne maisemat!

Seurassa laitoimme retkelle aika tiukat vaatimukset. Retkestä ei haluttu mitään extreme-retkeä, jossa mennään huomattavasti oman mukavuusalueen ja kykyjen yli. Iso meri ja maisemat ovat jo itsessään niin jänniä juttuja. Retken melontavauhti oli leppoisa ja säät suosivat meitä. Kuten reitistä näkee, menimme Tromssan saariston ulkoreunaa, minne ei huonolla säällä ole mitään asiaa. Matkavauhtia jouduimme ajoittain kiristämään reippaaksi (noin 7 km/h), jotta pysymme suotuisissa virtauksissa. Aallokkomelontaa pääsimme kokeilemaan muutaman kilometrin matkan. Aallot olivat isompia, mihin olemme Suomen rannikolla tottuneet. Osalle ne taisivat olla suurimmat aallot, missä on melonut koskaan ennen. Petri varautui reskuttamaan jättämällä räpsyt (tuulisuojat) käsistään pois, turhaan. Kaikki selvisimme niistä muutamasta kilometristä hienosti, vaikka aamupesu tuli kyllä kylmällä suolavedellä jokaiselle, sen verran aallot löivät kajakin yli.

Meitä oli mukana viisi vihurilaista. Kaikille oli kertynyt kokemusta merimelonnasta, retkeilystä ja koskimelonnasta, olimme kaikki mukana esim. koskikurssi 2:lla Kymijoella heinäkuussa - hyvä kurssi, suosittelen osallistumaan ensi kesänä. Kalustona olivat kuitukajakit, seuran pikku Eskit (peräsimellä ja naturell), Biskaya (evällä) sekä omat kajakit, Sarilla Tiderace, Kirsillä Cetus (on latinaa ja tarkoittaa valasta). 

Kaikki ovat valmiina, kajakit pakattu, varusteet tarkistettu: kuivapuvun vetoketjut kiinni, liivit, aukkopeite, kansieväät, juomaa jne. Kaikki on kunnossa, kajakit merelle ja menoksi. Tänne Ringvassoyan saarelle on pitkä matka Vihurin vajalta, yli 1200 km. Se on monta tuntia autossa, muutama kuskin vaihto ja tauko. Välillä toki nukuimme muutaman tunnin. Ilma oli yllättävän lämmintä. Kilpisjärvellä lämpömittari oli lähellä nollaa ja Saana oli saanut jo lumipeitteen päälleen, täällä oli noin + 10 astetta. Meri lämmittää.

(Sari:)
Ensimmäinen melontapäivämme päättyi jo muutaman tunnin läpsyttelyn jälkeen yöpymispaikkamme rantaan. Paikka oli kaunis, pehmeitä vihreitä kukkuloita avoimen meren äärellä, toisessa suunnassa näkyi taivasta hipovia kallioisia niemenkärkiä peräkkäin. Mutta ensin pitäisi selvitä maihin. Ranta oli kylvetty täyteen liukkaita kivilohkareita, joista pienimmätkin olivat pään kokoisia. Autossa ja kajakissa istumisen jäykistäminä taiteilimme liukkaalta kiveltä toiselle kantaen kajakkeja, joilla oli painoa pakattuina jopa 60 kg. Vesi oli nousemassa, joten kajakit oli syytä nostaa vielä kauas senhetkisestä rantaviivasta. Näin hankalaa rantautumista en ole kokenut koskaan Suomessa meloessani. Petrin mukaan rantautumiset ovatkin melontaretkillä tilastollisesti riskialttein vaihe, mikä oli helppo uskoa. 

Retken aikana opin, että tuolla alueella rantautumispaikat jakautuivat kolmeen eri ryhmään ja tämä ensimmäisenä kohtaamamme kuului niistä vaikeimpaan. Huomattavasti helpompaa oli kajakkia siirrellä rakkolevän peittämillä kivikkorannoilla. Niljakkaan, paksun kasvuston päällä kajakkia sai vetää perässään huoletta. Jalansijan etsiminen oli näilläkin rannoilla tarkkaa puuhaa, mutta tasapaino pysyi paremmin, kun kajakin paino oli pois kainalosta. 

Kolmanteen ja helpoimpaan ryhmään sijoitin mielessäni upeat, vaaleahiekkaiset paratiisirannat. Mieli oli rento, kun tossu upposi koskemattomaan hiekkaan, askel oli vakaa ja kajakki nousi maihin yhden melojan voimin vetämällä. Kunhan vain muisti nostaa kajakkia peräpäästä. Hiekkaa kyntävä eväkotelo nimittäin täyttyy hiekasta, joka jumittaa laskuevän. Kaikkia näitä rantoja näimme ja koimme useita retken aikana lounailla, puskatauoilla, puroista vettä noutaessamme ja yöpyessämme. Yhteistä kaikille paikoille oli, että saatoimme joka kerta luottaa oppaamme tietävän parhaat ja turvalliset paikat. 

Petrin mukaan rantautumiset ovatkin melontaretkillä tilastollisesti riskialttein vaihe, mikä oli helppo uskoa. Kuva: Sari Kiuru
Jalansijan etsiminen oli näilläkin rannoilla tarkkaa puuhaa, mutta tasapaino pysyi paremmin, kun kajakin paino oli pois kainalosta. Kuva: Sari Kiuru
Yhteistä kaikille paikoille oli, että saatoimme joka kerta luottaa oppaamme tietävän parhaat ja turvalliset paikat. Kuva: Sari Kiuru
Jouduimme muuttamaan hieman suuntaa nähdessämme murtuvia aaltoja horisontissa.
Seuraavat tapahtumat piirtyivät verkkokalvoilleni ja muistiini pitkäksi aikaa. Kuva: Kirsi Juntunen

(Niila:)
Kerron hieman sääolosuhteista, mitä Norja meille tarjosi. Niin, kuten Kirsi jo mainitsikin, heti alkuun huomattiin se suuri lämpötilaero Kilpisjärveltä siirryttäessä meren rantaan. Seuraava asia, mihin kiinnitin huomiota ensimmäisenä päivänä, oli ihmeen säännölliset kuurosateet. Autolla Norjassa ajaessa pyyhkijöitä sai olla koko ajan räpläämässä, kun välillä paistoi ja välillä satoi. Tämä ailahtelevaisuus jatkui koko ensimmäisen päivän iltaan asti. Meloessa meinasi tulla kylmä, kun sade jatkui yhtä soittoa 15 minuuttia, mutta sitä seuraavien 15 minuutin aikana taas sai itsensä lämpöiseksi, kun paistoikin aurinko tai oli ainakin poutaa. Tiesimme kyllä etukäteen, että Norjassa sataa enemmän kuin Suomessa ja varauduimme kosteaan viikkoon. Kaiken kaikkiaan pääsimme sateiden kanssa helpolla. Taisin olla ainut, joka joutui pakkaamaan teltan märkänä. Muut, jostain ihmeen syystä, osasivat pakata telttansa nippuun viisi minuuttia aiemmin.

Päivä- ja yölämpötilat olivat yllättävän korkeita. Elettiin kuitenkin jo melkein syyskuuta ja Suomen Lapissa oli yöpakkasia ja lumisateita. Parina ensimmäisenä yönä käytin makuupussia vain peittona, koska muuten olisi tullut hiki. En mitannut lämpötiloja, mutta päivisin usein tarkeni meloa ilman hanskoja vaikka merivesi oli reilusti alle kymmenenasteista. Kerran leiriin tultuamme riisuin melonta-asun ja kävelin hiekkarantaa edestakaisin paljain jaloin pelkässä kerrastopaidassa ja alushousuissa ja annoin merituulen kuivattaa meloessa kostuneen paidan.

Tuuletkin olivat pääosin suosiollisia. Toteutunut melontareittimme oli kauniin ilman reitti. Se kelpasi meille mainiosti, koska ne uloimmat luodot ja saaret olivat kaikkein kauneimpia. Mitä nyt Antin kanssa salaa toivottiin enemmän surffiaaltoja. Onneksi Atlantilta vyöryi pitkä maininki, mikä nousi matalikoissa murtuvaksi aalloksi antaen lyhyen, mutta sitäkin nautinnollisemman kyydin. Petri oli myötämielinen myös tällaisia kokemuksia kohtaan, koska aina ne aaltomurtopaikat eivät olleet ihan meidän reitin varrella, vaan jouduttiin muuttamaan hieman suuntaa nähdessämme murtuvia aaltoja horisontissa.

Yksi kokonainen välipäivä jouduttiin pitämään kovien tuulien uhan takia. Keli kuitenkin pysyi hyvänä ja kävimme pitkällä kävelyllä viereisen mäen päällä, josta aukesi upeat maisemat. Sellainen kokemus olisi jäänyt muuten väliin, koska melonnan jälkeen ei yleensä ollut ylimääräistä energiaa käydä muutaman tunnin kävelyllä muutaman sadan metrin korkeudessa.

Yhtenä aamuna jouduttiin lykkäämään lähtöä muutamalla tunnilla ja tästä aamusta kerron tarkemmin mitä tapahtui. Edellisenä iltana Petri oli saanut säätiedot puhelimeen ja tulkitsi, että aamulla on riski koviin tuuliin. Sovittiin, että herätään yhdeksältä, työnnetään pää teltasta pihalle ja katsotaan mitä näkyy. Nukuin autuaasti korvatulpat päässä aamuun saakka, kunnes heräsin. Katsoin kelloa ja totesin, että sehän on jo kohta yhdeksän. Otin korvatulpat päästä pois ja huomasin, että teltassa on melkoisen kova meteli, koska tuuli riepotteli teltan kankaita niin railakkaasti. Ajattelin, että tässä säässä ei varmasti melomaan lähdetä ja saisin jatkaa ikävästi keskeytyneitä uniani. Ajatus miellytti, mutta päätin kuitenkin vielä työntää pään pihalle teltasta, kun kerta näin oltiin sovittu. Seuraavat tapahtumat piirtyivät verkkokalvoilleni ja muistiini pitkäksi aikaa.

Ensimmäisenä näin viiden metrin päässä edessäni Antin kupoliteltan, joka oli tuulen voimasta muuttunut toiselta sivultansa kuperan sijasta koveraksi. Myöhemmin Antti kertoikin, että heräsi siihen, kun teltan kaari painautui hänen kasvoillensa. Vasemmalla parinkymmenen metrin päässä tuuli repi Petrin koko telttaa irti maasta niin, että puolet teltasta jo lepatti täysin ilmassa. Huomasin, että Petri juoksee kohti telttaansa. Seuraavaksi ihmettelin erikoista kolinaa, minkä kuulin. Käänsin katseeni suoraan eteeni rannalle ja näin kuinka Antin kajakki lensi vierien ja pomppien pitkin hiekkarantaa suoraan kohti merta! Tähän asti kaikki tapahtui kuin hidastetussa elokuvassa, mutta nyt minun oli oikeasti herättävä. Otin jalat alleni ja juoksin hakemaan Antin kajakkia vesirajasta ja mennessä huusin Antille, että sinun telttasi hajoaa ihan kohta! Onneksi Antti jo kömpi pihalle lyttyyn menneestä asumuksestansa ja rupesi ankkuroimaan naruja. Aiemmin Petri oli sanonut, että reissuilla joutuu aika usein säätämään ja korjaamaan telttoja. Ihme kyllä, vältyimme siltä, mutta Antin kajakin evä ei enää loppureissulla toiminut. Mitä tästä opimme? Opimme sen, miksi emme nähneet reissulla purjeveneitä.

(Ella:)
Olen aiemminkin retkeillyt Norjan rannikolla, silloin maata pitkin. Maisemat olivat yhtä lailla huikeita, mutta meloessa perspektiivi on aika erilainen. Suoraan Atlantin valtamerestä nousevat kalliosaaret, joiden huiput olivat paikoitellen 500-1000 m korkeudella, olivat mykistävää katsottavaa, kun niitä katselee mereltä vain hieman vedenpinnan tasoa korkeammalta. Paikoitellen fiilis oli kuin Lord of the rings -leffoissa, kun katseli massiivisia vesiputousten kuorruttamia kalliomuodostelmia, jotka nousivat pystysuoraan merestä. Hetken päästä avautuva maisema olisi taas voinut olla Etelä-Euroopan aurinkorannalla vuorien ympäröimine hiekkarantalahtineen (jos olisi ollut hyvä kuvittelemaan ilman ja meren lämpötilan 20 astetta lämpimämmäksi). Peseytyminen oli kohtuullisen kovan luokan suoritus vuoripuro-spa:n ollessa aika vilakka. Merivesi oli itse asiassa jonkun verran lämpimämpää kuin vuoripurot. Viimeisestä yöpaikasta löytyi jopa pieni vesiputous vuoren rinteeltä, jossa sai huuhdottua kuivapuvun hautoman vartalon suihkunraikkaaksi. 

Hyvin vaihtelevaa maisemaa siis oli reitin varrella. Osittain ulkosaaristossakin oli pieniä saarirykelmiä joiden välissä puikkelehtia. Yksi ulkosaariston upeista saarista oli hieman erillään muista oleva iso karu lintusaari, jonka pystysuorat kalliot tuntuivat melojan perspektiivistä nousevan taivaaseen asti.  Aika hurjaa kiertää ulkosaariston viimeisiä saaria, kun tietää että seuraava saari on Islanti. Olin varautunut enemmänkin karuihin oloihin, mutta osa saarista oli yllättävän vihreitä. Itseäni hämmensi eniten se, että paksu, soinen mätäs saattoi jatkua hyvin pitkälle vuorta ylös. Hilloja saattoi poimia joskus seisten lähes pystysuorasta seinästä. Ja "alakerran pöheikkö" eli vuorta alaosasta peittävä tunturikoivikko oli lähes mahdotonta läpäistä. Patikointi oli siis paikoitellen aikamoista rämpimistä. Mutta vuoren laelle pääsy oli kaiken vaivan arvoista. Kuvat puhukoon puolestaan…

Linnuista ja muista elikoista innostuneille retkeilijöille oli saariston luonnolla tarjota ikimuistoisia kohtaamisia mm. merikotkien, lunnien, hylkeiden, ryhävalaiden (yksi elävä, yksi kuollut), meduusojen, tomaattikastikkeen (näytti veteen joutuessaan ihan pikkumeduusoilta) ja pyöriäisten kanssa.

Ajoittain melomisen, ruuanlaiton, uimisen, patikoinnin, nukkumisen ja teen/kaakaon juonnin lisäksi riitti virtaa vielä ekstra-aktiviteetteihin. Meri on huuhtonut ulkosaariston rannoille mitä kummallisempia esineitä (mm. ehjä loisteputkilamppu). Petri poltti nuotiossa rannoille huuhtoutuneet kalaverkot, etteivät linnut tai eläimet jää niihin kiinni. Merellä verkon kohot ovat hitusen isompia, kun järvillä ja niitä oli yleensä jonkun verran joka rannalla. Yhtenä päivänä saimme loistoidean pelata näillä rannalle huuhtoutuneilla noin 20cm halkaisijaltaan olevilla kirkkaan värisillä verkonkohomuovipalloilla petankkia. Usein kaikista suurin ja painavin pallo a.k.a. Fat Mama voitti kisan. Korkea viihdearvo, ainakin paikallisissa olosuhteissa.

Yhteenvetona: Järisyttävät maisemat.

Viimeisestä yöpaikasta löytyi jopa pieni vesiputous vuoren rinteeltä, jossa sai huuhdottua kuivapuvun hautoman vartalon suihkunraikkaaksi. Kuva:Antti Mikkonen
Vuoren laelle pääsy oli kaiken vaivan arvoista. Kuvat puhukoon puolestaan…Kuva: Kirsi Juntunen
Korkea viihdearvo, ainakin paikallisissa olosuhteissa. Kuva: Sari Kiuru

Retki pähkinänkuoressa

- retken ajankohta  
25.8. - 2.9.2017

- melotut kilometrit
142 km 

- mukana
Vihurista: Kirsi Juntunen, Sari Kiuru, Ella Pasola, Niila Paloniitty, Antti Mikkonen
Retken johtajana Petri Sutinen

- kustannukset
kahden auton polttoainekulut 
ruoka, jota ei lasketa, sillä syöminen aiheuttaa kustannuksia muulloinkin
yöpymiset teltoissa, ei kustannuksia 

- vinkin samalle alueelle retkeä suunnitteleville
Retkikunnan vetäjällä on syytä olla kokemusta alueen olosuhteista. Ilman paikallistuntemusta ja olosuhteista ei ole syytä lähteä tuolle alueelle retkeilemään.

- muuta huomioitavaa,esim. autoilu, kaupat, kartat yms.
Kauppoja ei ollut melontareitillä, mutta juomavesivarastoja sai täydennettyä tunturipuroista.
Polttoaine on Norjassa kallista, joten kannattaa tankata autot Suomen puolella.